Vähemmän on enemmän

Vähemmän on enemmän
-vai onko? 

Arvo Pärt lienee paitsi elossa olevista säveltäjistä tunnetuin, myös minimalistisen musiikin tienraivaaja suuren yleisön sydämiin.

Musiikin historian saatossa on pärjätty lähtökohtaisesti melko pienillä kokoonpanoilla aina romantiikan aikaan asti. 1800-luvun loppuvuosikymmenet paisuttivat musiikin tekemisen tehoja historian kulkuun nähden hyvin nopeasti. Gustav Mahlerin päiviin tultaessa myöhäisromantiikan massiivisuuden rajat alkoivat tulla vastaan. Saleihin ei enää mahtunut suurempia kuoroja ja orkestereita. Vastaan tuli kulminaatiopiste, joka oli lupa luottaa muihinkin arvoihin kuin massiivisuuteen. Ei mennyt kauaakaan enää vaikkapa Anton Webernin alle minuutin kestoisiin sarjallisiin kappaleisiin. Erik Satie järkytti kriitikoita Ranskassa muutaman tarkkaan valitun soinnun kappaleillaan.

Arvo Pärt kutsuu itse omaa tyyliään usein tintinnabuliksi, pienten kellojen musiikiksi. Tästä hänet tunnetaan, vaikka tie säveltäjäksi on sisältänyt muutakin. Neuvosto-Virossa ei ollut pahemmin tilaa kokeilevalle musiikille, mutta Pärtin varhaisemmsta tuotannosta löytyy niin uusklassista, Prokofjevin ja Shostakovitsin tyylistä, ja jopa puhdasta 12-säveltekniikkaakin.

Tallinnan ja Istanbulin kulttuuripääkaupunkivuosien kunniaksi yhteisesti tilattu Adam's Lament on Pärtin myöhäisemmässä tuotannossa monella tapaa poikkeava. Musiikillisesti se luo siltaa säveltäjän varhaisvuosiin. Tunnistettavissa on selkeitä Pärtin tyyppipiirteitä, polytonaliikkaa ja pysähtynyttä liikettä, mutta myös harvinaisen paljon dissonansseja, vaihtuvia tempoja ja hartaan tunnelman järkkymistä. Pitkiä melodisia jaksoja on myös tavallista enemmän, ja kappaleen keskivaiheilla epätyypillinen, kansanlaulunomainen, jopa sokkotestissä neuvostoliittolaisen elokuvan iskelmäsävelmäksi luultu alttojen ja tenoreiden yhdessä laulama parin sivun katkelma.

Minimalismia ja ekspressionismia pidetään usein toistensa vastakohtina. Ehkäpä tämä, Athosvuoren munkki Silouanin teksti sai Pärtin tarttumaan ekspressiivisempään kynään kuin yleensä. Eikä 2010-luvun taitteessa monikaan veikannut, että vuonna 2024 Euroopassa ollaan täysimittaisessa sodassa - ja kuinka lähelle venäjäksi laulettu Aatamin valitus kaikesta tekemästään voikaan tulla.

Pärtin omien sanojen mukaan Aadam edustaa tässä "ihmisyyttä kokonaisuudessaan ja samalla jokaista yksilöä". Kieltämättä esityskieli saa ajattelemaan myös itäisessä naapurissa olevan kansakunnan tilaa.

Yksinkertaisen staattisesta "pyhästä minimalismista" tuli kuitenkin Pärtin oma tyyli. Vaikka minimalismi taiteen suuntana pyrkiikin käyttämään nykyaikaisia materiaaleja, on Pärtin teoksissa läsnä aina jotain ajatonta ja ikuista. Uusyksinkertainen lähestymistapa avaa ainakin minulle Pärtin kuorokappaleissa esteettömän tien maistella tekstiä, minullekin riittävän hitaasti. Musiikin peruselementteihin kuuluva suunnan käsite häviää. Jäljelle jää ikään kuin soiva monumentti, joka on arvo itsessään.

Pärtin Arvo.

Tommi Niskala
kanttori, dir. cant., Kallion Kantaattikuoron taiteellinen johtaja