Kallion Kantaattikuoro
Mikä on kuoro, joka muuntautuu tilanteen mukaan ja silti säilyttää aina korkean tasonsa? Vastaus on: Kallion Kantaattikuoro, joka on huomioitu yhdeksi Suomen parhaimmista kirkkokuoroista. Se on hionut taitojaan jo syksystä 1911 ja on Helsingin vanhin edelleen toimiva luterilaisen seurakunnan kuoro.
Perustajajäseniä kuoron rivistöissä ei enää ole, mutta kuusikymmentä aktiivista laulajaa kokoontuu harjoittelemaan viikoittain Helsingin Kalliossa. Kuoroa voi kuulla useimmiten sen omassa konserttisalissa, erinomaisesta akustiikastaan tunnetussa Kallion kirkossa, mutta se ei silti vierasta muitakaan esiintymispaikkoja. Kuoron tunnetuin laulaja kautta aikojen lienee Olavi Virta, joka aloitti oman laulu-uransa tässä kuorossa vuonna 1933.
Kallion Kantaattikuoron ohjaksissa on vuodesta 2011 viittilöinyt suurella ammattitaidolla, sydämellä ja huumorilla Tommi Niskala. Häntä ennen kuoroa johtivat Kati Pirttimaa (2003–2011), Ahti Kuorikoski (1967–2002), Teuvo Latvala (1965–1967), Mauno Tamminen (1939–1965) ja Eino Rautavaara (1914–1939). Kuoron perusti syksyllä 1911 säveltäjä ja professori Ilmari Krohn.
Yhdistykseksi kuoro rekisteröityi vuonna 1966 ja nykyisen nimensä se sai vuonna 1976. Kallion Kantaattikuoro ry:n puheenjohtajana toimii vuonna 2023 tehtävään valittu Leila Pehkonen.