Elja Puukko

Elja Puukko

Baritoni Elja Puukko (s. 1966) on esiintynyt lied-laulajana sekä orkesterisolistina kotimaassa sekä ulkomailla. Viimeksi hän on levyttänyt Risto Laurialan kanssa Franz Schubertin Winterreise-sarjan Fuga levymerkille. Hän on tehnyt useita radio- sekä tv-nauhoituksia sekä levytyksiä. Hän on esiintynyt lied-laulajana sekä orkesterisolistina kotimaassa sekä ulkomailla. Puukko on tehnyt useita radio- sekä tv nauhoituksia sekä levytyksiä. Hänen ohjelmistonsa ulottuu vanhan musiikin yhtyelaulusta suurten romanttisten kirkkomusiikkiteosten, kuten Verdin Requiem ja Mendelssohnin Eliaksen bassosooloihin.

Vuonna 2017 Puukko debytoi oopperalaulajana Kari Tikan Luther-oopperan nimiosassa Urkuyö ja Aaria -festivaalilla. Hän on työskennellyt Espoonlahden seurakunnan vastaavana kanttorina vuodesta 2001 lähtien.

Kirkkomusiikin opinnot Puukko aloitti Sibelius-Akatemiassa 1985. Laulua hän on opiskellut Esa Ruuttusen, Matti Lehtisen ja Jaakko Ryhäsen oppilaana. Lisäksi hän on osallistunut useille mestarikursseille. Hän täydensi opintojaan Berliinissä vuosina 1995–1996.