Lasse Penttinen
Tenori Lasse Penttinen on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolta vuonna 2005. Lauluopinnot jatkuivat Wienin Musiikkiyliopistossa Franz Lukasovskyn luokalla. Vuonna 2007 Penttinen oli yksi voittajista kansainvälisessä Schloss Oper Haldenstein -kilpailussa Sveitsissä. Kaudet 2010-2014 hän on kuulunut Darmstadtin valtionteatterin solistikuntaan, missä hänen moniin rooleihinsa kuuluivat mm. Mime Wagnerin oopperoissa Reininkulta ja Siegfried sekä Iopas ja Hylas Berliozin ooperassa Troijalaiset kuten myös Brittenin Ruuvikierteen Quint.
Penttinen on ollut kiinnitettynä Aachenin teatterissa, minkä lisäksi hän on vieraillut mm. Barcelonan Liceussa, Wienin Volksoperissa sekä Wienin kamarioopperassa, Baselin teatterissa, Wiesbadenin valtionteatterissa, Münchener Biennalessa, Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä SWR:n musiikkijuhlilla Schwetzingenissä, Opera Züidissa Hollannissa ja Kokkolan oopperassa.
Penttinen lauloi Opera Boxin toteuttamassa Brittenin Lucretian raiskauksessa Male Choruksen ja Kornetti Kotsubein roolin Ilmajoen musiikkijuhlien toteuttamassa Tuomas Kantelisen säveltämässä oopperassa Mannerheim. Keväällä 2023 Penttinen teki Saltun roolin Vaasan kaupunginteatterin Madetojan Pohjalaisia -oopperassa. Kuluvalla kaudella hän on mukana myös Suomen Kansallisoopperan Lepakossa roolinaan Blind. Oopperamusiikin ohella Penttisen ohjelmistoon kuuluu myös lied- ja oratorioteoksia, joista mainittakoon Bachin Matteus- ja Johannes-passion evankelistat.