Passion matkassa kohti pääsiäistä

”Paras todisteemme siitä, että elämä on hyvä ja että siksi ehkä sittenkin saattaa olla jokin jumala, joka vaalii meidän hyvinvointiamme on se, että osallemme lankeaa syntymähetkellä Johann Sebastian Bachin musiikki. Se lankeaa kaikille lahjana, ansaitsemattomana, ilmaiseksi.”

(J.M. Coetzee/ teoksessa Huonon vuoden päiväkirja)

Sunnuntain messun jälkeen on tapana juoda kirkkokahvit. Tällä kertaa nautin ne yhdessä sopraanosiskon kanssa Karhupuiston laidalla sijaitsevassa kahvilassa. Olimme kantaattikuoron kanssa  olleet avustamassa messussa ja menisimme vielä harjoituksiin seurakuntasalille. Työn alla oli Bachin Johannes-passio, jota valmistelemme Seinäjoelle hiljaista viikkoa edeltävälle lauantaille ja tikkutiistaiksi Kallion kirkkoon.

Ulkona tihutti räntää ja vilutti, kirkon parvella oli ollut vielä sangen koleaa. Pääsiäisen valo ja kevään lämpö olivat vielä kaukaisia kiintopisteitä. Puhuimme siitä, miltä tuntui harjoitella ja laulaa Bachin Johannes-passiota. Vaikeaa oli, totesimme.

Muistan kuinka epäuskoinen tunnelma oli talven ensimmäisissä passioharjoituksissa. Olimmeko muka laulaneet tämän joskus aiemminkin? Olimmeko muka osanneet? Mutta mitä pitemmälle harjoitukset etenivät, tarttui epätoivon rinnalle hitunen luottamustakin. Ankaralla harjoittelulla ja kuuntelulla Bach ikään kuin ryhtyy soimaan kehossa ja mielessä. Mutta se edellyttää, paitsi mainittua harjoittelua, myös uskallusta ja antautumista. Passioon pitää heittäytyä, kuin hypätä sen päälle ja antaa mennä. Se ei avaudu, ei muutu helpommaksi, jos vain seisoo sen rinnalla ja varoo tekemästä virheitä.  Johannes-passion ydin ja hienous ovat sen intensiivisset ja emotionaaliset kuoro-osuudet Kuoro ”esittää” milloin raivoon yltyvää kansanjoukkoa, lakiin turvautuvia ylipappeja kuin pelastusta etsiviä sielujakin. Passion aikana, niin kuuntelija kuin laulajakin, voi halutessaan käydä läpi valtavan määrän syvästi inhimillisiä tunteita aina kuoleman pelosta raivoon, syyllisyyteen ja suruunkin.

Katselen kuorokaveriani hänen puhuessaan. Kasvoilla kuvastuu paljon tunteita, huomaan että omissa silmissäkin polttelee, kun hän kertoo että ”Johannes-passio on hänelle niin tärkeä teos ja että hänen on välillä vaikea laulaa sitä liikuttumatta.” ja että ”Musiikki tekee kaiken niin eläväksi.”, viitaten pääsiäisen tapahtumiin.

Suuret tunteet, kärsimys ja kipu, ihmisen alhaisuus ja toisaalta rakkaus ja armo soivat alati Bachin musiikissa. Johannes-passio antaa mahdollisuuden kokea, sekä laulajana että kuuntelijana, lyhyessä ajassa syvimpiä mahdollisia, ihmisen elämään kuuluvia tunteita.

Kahvit on juotu, tunti on mennyt nopeasti, joudumme juoksemaan seurakuntasalille, mutta silti myöhästymme. Miten kertoa, että olemme käyneet jossain todella kaukana

Katianna Ruuskanen
perheneuvoja, pastori, psykoterapeutti,
Sopraano Kallion Kantaattikuorossa