Joku tietty konsertti, tuoksu tai tunnelma - näin kuorolaiset itse muistelevat hetkiä, jotka ovat jääneet mieleen Kallion Kantaattikuorosta. Kiitos kaikille muistelijoille <3
”Olin tulossa flunssaan. Kurkkua kutitti, yskitti hienokseltaan ja ääni tuntui huteralta. Ylihuomisiltana olisi kuoron konsertti. Viestitin kuoron johtajalle, kanttori Kati Pirttimaalle, että pelottavan kehnolta näyttää pääsemiseni. Kati siihen: Nyt teet itsellesi laulajan flunssajuoman. Peukalonpään kokoinen pala inkivääriä raastetaan mukiin, johon kaadetaan kuuma vesi. Annetaan tekeytyä. Siivilöidään inkivääriliemi toiseen mukiin, jonne pannaan puolen sitruunan mehu ja hunajaa maun mukaan. Sekoitetaan. Juodaan niin usein kuin sielu ja nielu sietää. Tein työtä käskettyä. Kaksi päivää kippasin kurkkuuni ihmejuomaa ja voilà: Ääni nousi kellarista ja kurkun kutina lakkasi. Pakkasin kassiin kuorokansion, laulukengät ja pitkän konserttihameen. Rivissä seistessä vierustoverini altto-Minna suhahti: ”Sä haiset inkivääriltä.” Hymyilin ovelasti. Sitten laulettiin.”
Pälvi Ahoinpelto, ensin sopraano, sitten altto vuosina 2008-2013
”Kouluvuosina alkanut kuoroharrastukseni on jatkunut viimeiset 40 vuotta Kallion Kantaattikuoron riveissä. Tuosta ajasta 20 vuotta kuoromme oli Ahti Kuorikosken valmennuksessa ja johdossa. Kaikessa toiminnassa heijastui Ahdin selkeä vakaumus kuoron tehtävästä seurakunnan ja evankeliumin palveluksessa. Ahkerasti sovittaneen ja säveltäneen kanttorin käsissä kuoro toimi säveltäjän instrumenttina ja sai työstää lukuisia ensiesityksiä. Vanhaa ja uutta kirkkomusiikkia tallentui myös äänitteinä aikansa vinyylilevyille, C-kaseteille ja CD-levyille. Parinkymmenen vuoden aikana nuoremman polven taitavat kanttorit Kati Pirttimaa ja Tommi Niskala ovat osaltaan jatkaneet työtä kuoron peräsimessä ja johtaneet kuorokollegion uuteen aikaan, jossa on ollut antoisaa olla edelleen mukana. Lämmöllä ajattelen myös entisiä ja nykyisiä kuorosiskoja ja -veljiä, joita onkin kertynyt vuosien varrella koko joukko.”
Pekka Sääski, basso vuodesta 1982
”Keskiviikkoaamuna 25.9. 2013 olin työpaikallani Helsingin yliopistossa juuri lähdössä aloittamaan suurta ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kurssia, kun puhelimeni soi. Sain kuulla, että isäni oli nukkunut pois sairaalassa, jossa häntä hoidettiin ja että vainaja olisi siirrettävä mahdollisimman pian. Kurssi jäi minulta aloittamatta ja siltä istumalta lähdin bussilla toiselle puolen Suomea. Parin päivän sisällä isän maalliset jäännökset saatiin siirretyksi kotiseurakuntaan ja hautausjärjestelyt sovittua. Palasin perjantaina takaisin Helsinkiin. Olin toukokuussa tullut hyväksytyksi Kallion Kantaattikuoroon. Kolme päivää isän kuoleman jälkeen, lauantaina 28.9. oli ensiesiintymiseni sen riveissä. Mozartin Requiem kaikui täpötäydelle kirkkosalille. En koskaan unohda sitä.”
Leila Pehkonen, sopraano vuodesta 2013
”Vuosilta on monta hauskaa muistoa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Levytyksiä, kantaesityksiä, lukuisia messuja ja konsertteja. Upein muisto on jäänyt siitä, kun esitimme Bachin Jouluoratorion kolme ensimmäistä kantaattia jouluna 2010. Siitä alkoikin pitkä Jouluoratorioiden perinne. Itselleni Jouluoratorion johtaminen oli pitkäaikaisen haaveen täyttymys. Täpötäysi kirkko, upeat solistit ja kuoro loistavassa iskussa. Jossain kohdin tenorisolistina laulanut Arttu Hartikainen kuiskasi minulle: ”Sinulla on hymyilevä kuoro.” Se oli suuri kiitos työstäni – aika moneen kertaan olin tainnut kuorolaisille muistuttaa, että kyseessä on iloinen kappale, jota laulaessa saa ja pitää myös näyttää iloiselta.”
Kati Pirttimaa, kuoronjohtaja vuosina 2003-2011
”Olin virkavapaalla työstäni Oulussa. Koska asuin Alppilassa ja Kallio oli minulle lapsuudestani lähtien tuttu ja läheinen kaupunginosa, otin yhteyttä Kallion Kantaattikuoroon selvittääkseni, pääsisinkö mukaan kuoroon. Tuntui mukavalta, kun minut toivotettiin hyvin lämpimästi tervetulleeksi. Ällistyin kovasti, kun suunnilleen ensimmäisissä harjoituksissa keskusteltiin, lähdettäisiinkö Helsingin Gay-teatteriin katsomaan näytelmää Charlien eno, jossa yksi kuorolainen näytteli pääosaa. Tällaista ei kerta kaikkiaan olisi voinut tapahtua Oulussa. No, näytelmä oli varsin viihdyttävä. Tärkeämpää kuitenkin oli, että sain laulaa lähes kolme vuotta ihanassa, innostavassa ja taitavassa porukassa. Tuona aikana esiinnyimme Kallion kirkon lisäksi myös Temppeliaukion ja Tapiolan kirkoissa ja Lontoon merimieskirkossa.”
Maija Saraste, kakkosaltto vuosina 2009-2011
”Muistan, kun kuoron joululevyä äänitettiin Kallion kirkossa ja erityisen hyvin menneen laulun äänitteen pilasi kirkon naapurista lähteneen hälytysajoneuvon ääni. Mieleen ovat jääneet myös aikaiset jouluaamun jumalanpalvelukset Kallion kirkossa, joihin kävelin hiljaisia katuja pitkin silloisesta kodistani Viipurinkadulta. Paikalla oli pieni joukko kuorolaisia ja aina vähän jännitti, että ehtiikö ääni avautua ja helähtääkö ”Joulun kellot” -laulu puhtaasti ja kirkkaasti. Lapsen saatuani jouduin jättämään rakkaan kuoroharrastuksen. Yhdentoista vuoden jälkeen tapasin sattumalta kuorokaverin, joka pyysi tulemaan avoimiin kuoroharjoituksiin. Innostuin ja päätin pyrkiä takaisin kuoroon. Jännittävän ja haasteellisen koelaulun jälkeen olin varma, että laulutaitoni eivät riitä tasokkaaseen kuoroon. Pääsin kuin pääsinkin ihmetyksekseni ykkösalttoihin. Koronarajoitukset katkoivat vauhdilla ja suurella innolla alkanutta paluuta kuoroharrastuksen. Sitä hienommalta tuntuu nyt, kun ollaan päästy taas täysipainoisesti harjoittelemaan ja esiintymään.”
Ritva ”Ritu” Laukkanen, altto sekä sopraano 1999-2008 ja altto vuodesta 2019
”Kallion kantaattikuoro oli ensimmäinen kosketuspintani klassiseen musiikkiin, aiemmin lauloin afrovaikutteista ja kevyttä musiikkia. Muistan aina ensimmäisen keikkani kantaattikuoron riveissä: se oli Mendehlssonin Lauda Sion yhdessä Tivonin kamarikuoron kanssa vuonna 2015. Porvoon tuomiokirkon konsertti oli erittäin vaikuttava. Kuoro oli sijoitettu alttarin eteen ja neljä solistia urkuparvelle meitä vastapäätä. Pystyimme näkemään sekä yleisön että solistit laulaessamme ja oli kuin olisimme käyneet vuoropuhelua solistien kanssa. Lauloin eturivissä ykköstenoreiden joukossa. Afroa ja kevyttä musiikkia tehdessäni olin tottunut liikkumaan musiikin mukana. Ehkä en vielä noilla ekoilla keikoilla osannut huomioida esitysympäristön muutosta, joten fyysinen tapani ilmaista musiikkia saattoi myös herättää jonkinlaista huomiota"
Markku Norovuori, tenori vuodesta 2015
”1990-luvun lopulla tein yötöitä ja olin paljon poissa harjoituksista. Bachin Jesu meine Freude, jota en ollut ikinä esittänyt, oli minulle suurelta osin prima vista. Kysyin johtajaltamme Ahti Kuorikoskelta, tulenko silti konserttiin laulamaan. Ahti oli hämmästyneen näköinen ja nopeasti tokaisi: "Tietysti tulet konserttiin laulamaan.” Konsertissa luin käsiohjelmasta, että teos on symmetrinen: puolenvälin jälkeen tulevat samat osat päinvastaisessa järjestyksessä. Riemuitsin: kun laulan teoksen puoleenväliin, ei enää ole yhtään prima vistaa jäljellä. Kun konsertti loppui, totesin, että kohta on lähdettävä töihin. Sitten penkistä nousi Erkki Ruohola, Helsingin kirkkomusiikkipiirin silloinen johtaja, jonka tiesin monisanaiseksi. Ahdin ystävä, ikätoveri ja hengenheimolainen oli puheissaan aina myönteinen ja kannustava. Kuoro seisoi paikallaan niillä vihreiksi petsatulla vanerisilla korokkeilla ja kuunteli Erkin puhetta. Minä hyppäsin takarivistä korkeimmalta korokkeelta lattialle ja poistuin sakastin ovesta, ja ehdin töihin, juuri ja juuri."
Mika Ainola, basso tai kakkostenori vuodesta 1996
”Vuonna 2014 toimin kuoroyhdistyksen puheenjohtajaa ja järjestin kuoromatkan Israeliin Abu Goshin musiikkifestivaaleille. Jo etukäteen matka herätti kuorolaisissa ristiriitaisia tunteita. Idean äiti oli yksi kuorolaisistamme, Raija Cohen, joka oli asunut pitkään Israelissa ja hänellä oli tiiviit yhteydet sikäläiseen Tivonin kamarikuoroon. Varasimme keväällä lennot Ukrainan Airlinesilta ja lokakuussa oli tarkoitus lähteä reissuun noin 30 kuorolaisen porukalla. Sitten kesällä hollantilainen matkustajakone ammuttiin alas Ukrainassa ja Israel hyökkäsi Gazaan. Osa kuorolaisista perui matkan, mutta noin 20 laulajan porukka lensi suunnitelman mukaan Kiovan kautta Tel Aviviin. Matkasta jäi mieleen erityisesti välilasku Kiovaan, josta koneeseen nousi suuri määrä ortodoksijuutalaisia matkalla viettämään lehtimajajuhlaa Jerusalemiin. Toinen muisto on Jerusalemista Jeesuksen puutarhahaudalta, missä pidettiin messu ja Marja ja Jaakko jakoivat kuorolaisille ehtoollisen.”
Minna Latvala, altto vuodesta 1995
”Aivan omaa luokkaansa ovat ikäihmisille järjestetyt tilaisuudet, joissa kuorolaiset tulevat yleisön luo heidän kotiinsa. Hoitohenkilökunta kuljettaa yleisön paikalle taluttaen tai pyörätuolissa. Kuuntelijat, jotka eivät ehkä enää osaa kertoa omaa nimeään, hyräilevät mukana, ja he, jotka eivät aina tunnista omia lapsiaan muistavat virsien tai joululaulujen sanat. Juuri kun Suomi oli täyttänyt sata vuotta, olin mukana tällaisella keikalla. Oli sekavat tunteet laulaa, kun tiesi yleisössä olevan sata vuotta täyttäneitä ihmisiä kuuntelemassa. Kiinnitin myös huomiota kyyneliin liikuttuneeseen iäkkääseen maahanmuuttajaan. Toivon sydämestäni, että kyyneleet tulivat kauniin musiikin herättämistä hyvistä muistoista."
Anna Guldbrand, altto ja sopraano vuodesta 2007
"Olin kotipaikkakunnallani jo vuosia laulanut pienessä sekakuorossa sekä tavanomaisessa kirkkokuorossa. Vaimoni äkkäsi toukokuussa 2013 Kirkko ja kaupunki -lehdestä ilmoituksen, jossa kerrottiin Kallion Kantaattikuoron järjestävän avoimet harjoitukset, työn alla olisi Mozartin Requiem. Siltavuorenkadun seurakuntakodin sali oli pullollaan väkeä, kuoron puheenjohtaja Minna toivotti meidät tervetulleeksi ja käteen lyötiin partituuri. Etsin väenpaljoudesta bassoilta vaikuttavia kavereita, liityin joukkoon ja kuoronjohtaja Tommi alkoi vetää harjoitusta. Siitä hetkestä tiesin, että tämä on juuri se, mitä olin etsinyt. Kuunteluoppilaana istunut vaimoni sanoi havainneensa saman katsoessaan minua. Ilmoittauduin Tommin koelauluun, joka taisi olla seuravalla viikolla. Ikinä en ole missään enkä milloinkaan, en edes häissäni taikka Upinniemen varuskuntaan ilmoittautuessani, jännittänyt niin hirveästi. Laulaessani alkoi oikea jalkani oudosti twistaamaan, en tiedä huomasiko Tommi tämän, mutta hän ilmoitti, että olen kyllin kelvollinen eli tervetuloa vaan mukaan. Kallion Kantaattikuoron tekee minun mielestäni ainutlaatuiseksi se, kuinka siinä eri ikäiset, hyvin erilaisen elämäntarinan ja musiikillisen taustan omaavat yksilöt toimivat upeasti yhdessä. Tästä varmaan syntyy se Kantaattikuoron ainutlaatuinen sointi ja musiikin tekemisen ilo, jotka toivottavasti välittyvät myös kuulijalle."
Jari ”Jallu” Kolsi, 2. basso vuodesta 2013
"Parasta kuoromuistoa en osaa sanoa yhtä ainoaa. Parhaat hetket liittyy aina konserttiin, kutinaan ennen sitä ja siihen, kuinka keikkatilanteessa ollaan aina monessa nextillä levelillä. JA: sitten keikan jälkeen kaikki haluavat kuitenkin tulla vielä seuraavaan harjoitukseenkin. Silloin tietää tehneensä jotain ehkä oikein.”
Tommi Niskala, kuoronjohtaja vuodesta 2011
