Kiitos kaikille Ilo Ilmestyy -konserttiin osallistuneille esiintyjille: Ida Elinalle, Tommille (äänettömälle kuoronjohtajalle) ja kuorolaisille, sekä tietysti myös teille, jotka huolehditte tekniikasta tai muuten mahdollistitte unohtumattoman kokemuksen viime lauantaina.
Ennen kaikkea kiitos Sinulle, joka tulit kuuntelemaan meitä Kallion kirkkoon!
Tämä esitys oli monella tapaa erilainen kuin kuoromme esitykset yleensä, ja todennäköisesti järjestämme saman tapaisia konsertteja myöhemminkin.
– Keikkatahti näin joulun alla on ollut hurja ja myös kotona on joulun odotusta ilmassa. 3- ja 5-vuotiaat lapset kysyvät suunnilleen joka aamu, että onko tänään jouluaatto, Ida Elina kertoo.
Klassisen musiikin koulutuksen saanut Ida Elina on kehittänyt oman uniikin tyylinsä soittaa kanteletta. Popkantele on niittänyt mainetta ja kiertänyt myös maailmaa: tänä syksynä Ida Elina on konsertoinut mm. Taiwanissa.
Joulukonsertti yhdessä Kallion Kantaattikuoron kanssa Kallion kirkossa on silti Ida Elinallekin erityinen. Monipuolinen ohjelma on koottu yhdessä kuoronjohtaja Tommi Niskalan kanssa.
– Aina on todella siistiä ja poikkeuksellista, kun pääsee ensimmäistä kertaa tekemään konsertin yhdessä jonkun porukan kanssa. Olen itse vahvasti kuoroihminen ja kuoromusiikin ja kanteleen yhdistelmästä tulee sellanen maaginen fiilis.
”Nyt kun maailman tilanne on se mitä se on, entistä enemmän mietin, että miten me ollaan tässä tilanteessa ja mitä pitäisi tehdä toisin, että tilanne muuttuisi“
– Keskiaikaista musiikkia, kanteleimprovisaatiota, jouluklassikoita Suomesta ja maailmalta. Ja sitten tietty myös omaa musiikkiani, Ida Elina kuvailee konsertin ohjelmaa.
Yksi konsertin kohokohdista on Ida Elinan oma sävellys ja sanoitus In the Kingdom, joka on tärkeä taiteilijalle itselleen. Kappale on kuunneltavissa Ida Elinan ja Gospel Helsingin esittämänä mm. Youtubessa. Livenä kuoron kanssa kappaletta ei ole aiemmin esitetty. Konsertissa esityksestä kuvataan myös musiikkivideo, joka on tarkoitus julkaista uutena vuotena.
– In the Kingdom sai alkunsa vuonna 2019, kun olimme perheen kanssa Berliinissä ja siellä vietettiin muurin murtumisen 30-vuotisjuhlaa. Se kosketti minua silloin todella paljon. Tarinahan on tuttu, miten monien sattumien ja vahinkojen kautta muuri lopulta murrettiin.
– Nyt kun maailman tilanne on se mitä se on, entistä enemmän mietin, että miten me ollaan tässä tilanteessa ja mitä pitäisi tehdä toisin, että tilanne muuttuisi. In the Kingdomin teksti on kappaleen suola ja se kertoo juuri näistä ajatuksista.
Näen auringon nousun, on ollut pitkä kylmä yö, ei ole tähtiä, ei taivaita, mutta tässä me olemme.
Toivon majakat syttykööt loistamaan ja tuli sydämissämme syttyköön.
Ei mustaa eikä valkoista, koska me olemme kaikki yhtä tässä kuningaskunnassa.
En sano, että muutamme maailmaa, koska olemme jo muuttaneet sen.
Ida Elinan vapaa käännös In the Kingdomin tekstistä
Ilo ilmestyy Kallion kirkossa lauantaina 16. joulukuuta 2023 klo 18
Kallion kantaattikuoro
Ida Elina
johtaa Tommi Niskala
Liput verkosta tai ovelta 25€ alkaen tuntia ennen esitystä (erityisryhmät 20€)