Tapasin ystäväni ratikassa ja kerroin hänelle tulevasta kuorokonsertistamme. Hän tiedusteli ajankohtaa ja kerroin, että konsertti on Kallion kirkossa hiljaisella viikolla, tikkutiistaina.
”Ja nyt vaan pitäisi enää tietää milloin tällainen hiljainen viikko on, puhumattakaan siitä, mikä ihme on tikkutiistai”, hän vastasi.
Se, mikä minulle oli arkikieltä ja lähes itsestään selvää, oli toiselle täysin vierasta. Vastaukseni paljasti, että tulkitsin meidän molempien elävän kalenteria kirkkovuoden mukaan. Kun minä kuljin tavatessamme paastonaikaa pitkin kohti pääsiäistä, luki hänen kalenterissaan yksinkertaisesti maaliskuu. Siinä missä ystäväni iloitsee juuri ohittamastamme kevätpäiväntasauksesta, näen minä jo suuren paaston loppumispisteen pääsiäisjuhlassa.
Selitin hänelle, että hiljainen viikko edeltää pääsiäistä. Sitä kutsutaan myös piinaviikoksi tai suureksi viikoksi. Hiljaisella viikolla seurataan Jeesuksen kärsimystietä ja jokaisella päivällä on oma nimityksensä; niistä palmusunnuntai, kiirastorstai, pitkäperjantai ja jopa lankalauantai ovat monelle tuttuja, mutta malkamaanantai, tikkutiistai ja kellokeskiviikko ovat harvemmin käytettyjä nimityksiä. Aikoinaan hiljaisella viikolla kokoonnuttiin kirkkoihin kuunteleman Ahtisaarnoja ja niiden avulla seurattiin Jeesuksen kärsimyshistorian tapahtumia. Nykyään Jeesuksen elämän vaiheita seurataan monien pääsiäisnäytelmien esimerkiksi Via Cruciksen tai musiikin, esimerkiksi Matteus-Passion kautta. Kuoromme tuleva konsertti ”Kuule minua” asettuu juuri tähän perinteeseen.
Jatkoimme matkaa ja laitoin ystävän korville kuulokkeet. Katsoin häntä, kun Cyrillus Kreekin musiikki alkoi. Virolaisen Kreekin psalmeihin säveltämä musiikki kertoo, kuten psalmit yleensäkin, ihmisen kaipauksesta Jumalan yhteyteen ja ahdistuksesta, jota hän tuntee olleessaan erossa Jumalasta.
Vähän ennen pysäkkiään, ystäväni irrotti kuulokkeet korviltaan: ”Taivaallista musiikkia”, hän sanoi ja jatkoi ”Vaikka en ymmärtänytkään kuin sanan sieltä täältä”, hän sanoi.
Hän osui oikeaan, mitä me loppujen lopuksi ymmärrämmekään, kuljimme sitten kirkko- tai kalenterivuoden mukaan. Ymmärrämme jotain kaipauksesta, sellaisesta, joka ei edes aina käänny ymmärrettäviksi sanoiksi.
Katianna Ruuskanen
Sopraano Kallion Kantaattikuorossa
