Kallion kirkon kuorohistoria alkaa jo vuotta ennen kirkon vihkimistä, ja siksi kuoro pääseekin juhlimaan tasavuosijuhlia aina vuotta ennen kirkkoa. Tänä vuonna tosin juhlimme samana vuonna, kun kuoron juhlakonsertti on tunnetuista syistä lykkääntynyt tänne saakka.
Kuoron johtaja, Tommi Niskala kertoo tulevasta juhlakonsertista.
Ilmari Krohn ajatteli kauaskantoisesti jo kuoroja perustaessaan. ”Laulukuntia” perustettiin siis kaksi – toinen yksiäänisenä tukemaan seurakunnan veisuuta, toinen taas suoraan tavoitteellisemmaksi kamarikuoroksi, vaikka tuolla nimellä ei kuoroa vielä osattu kutsuakaan. Eino Rautavaaran valinta kanttoriksi muutamaa vuotta myöhemmin pönkitti kuorolle hyviä mahdollisuuksia tavoitteelliseen työhön, ja tästä sekä seurakunnan tuesta kuoro saa ammentaa edelleenkin.
B&B
Konserttimme ohjelma pyrkiikin nostamaan esille kuoroa niin seurakunnan jumalanpalveluselämän rikastuttajana kuin tavoitteellisena kamarikuoronakin, historiaa kunnioittaen mutta myös nykypäivän kuoron vahvuuksia esiin tuoden. Kuoro on minun johtajakauteni aikana kasvanut niin päälukunsa kuin soinnillisten mahdollisuuksiensakin puolesta. Kuoron äänivarat ovat kasvaneet sellaiseksi, että pääsemme vihdoin esittämään suurempaakin kuorosointia vaativaa musiikkia. Niinpä pitkään omalla listallani olleet Anton Brucknerin kirkkovuosigraduaalit pääsevät avaamaan juhlakonserttimme.
”1920-luvun kuoroille ja johtajille, myös Heikki Klemetille itselleen, Jeesu aarteheni oli eräänlainen kuorojen tulikoe ja ykkösluokkaan pääsyn mittari.”
Ohjelmamme päänumerona on Johann Sebastian Bachin motetti Jesu, meine Freude, kuitenkin niin, että konserttiohjelmassa lukee hieman yllättäin Jeesu, aarteheni. Noin vuoden 1920 tienoilla Heikki Klemetti ja K. V. Vesala sommittelivat Suomen Laulua varten tämän Bach-klassikon kansankieliseen muotoon. Teos kuului myös silloisen Kallion Kirkkokuoron leipäheittoihin. Suomenkielistä versiota muistetaan lauletun vielä 1960-70 –lukujen taitteessa, mutta nuoremman kuorosukupolven korviin se ei enää ole kantautunut.
Klemetti käytännössä editoi teoksen uudelleen, ja käännöksetkin joutuvat alkuperäisistä, Johann Franckin ja Roomalaiskirjeen teksteistä välillä vähän kauemmas. Tempot ja fraasimerkinnät on niin ikään Klemetti määritellyt ajan henkeen jo hieman vanhentuneen myöhäisromantiikan ihanteiden mukaisesti. Modernit barokkimusiikin esiintymiskäytänteet ovat Suomessa vielä varsin nuori ilmiö. Bachin Matteus-passio on esitetty meillä ensi kerran lyhentämättömänä saksaksi vuonna 1970, ja vielä pitkään tämän jälkeenkin Bachin ja muiden mestareiden teoksia ovat varsinkin seurakuntien kuorot laulaneet nimenomaan suomen kielellä. Siksi tämä historiallinen, reformaation kansankielisyysperiaatettakin noudattava esityskäytäntö on kirkkojemme kuorojen historiassa ohittamaton asia. 1920-luvun kuoroille ja johtajille, myös Heikki Klemetille itselleen, Jeesu aarteheni oli eräänlainen kuorojen tulikoe ja ykkösluokkaan pääsyn mittari.
Ohjelmistoa vuosien varrelta
Vuosien mittaan on esitetty siis lukuisia suurteoksia, mutta vähintään yhtä tärkeän osan kuoron ohjelmistosta ovat muodostaneet yksittäiset pienemmät kuoromusiikin helmet. Kantaattikuorolla on ollut koko sen historian ajan ollut ilo saada työskennellä tuotteliaiden säveltäjien kanssa. Ilmari Krohnin ja erityisesti Ahti Kuorikosken merkitys kuoron säveltävinä johtajina on ollut suuri. Viime vuosina olemme myös päässeet esittämään uutta musiikkia säännöllisesti. Ilolla olemme ottaneet vastaan bassorivistössämme laulavan Markus Virtasen kuorolle hyvin räätälöityä ja kiinnostavaa musiikkia. Kuoro on ennakkoluulottomasti tarttunut haasteisiin ja laajentanut repertuaariaan tyylillisesti rohkeampaan suuntaan. Ei olla pelätty rytmisempääkään ilmaisua, eikä suoraan kokeilevampaakaan tekstuuria. Nykypäivän kirkon kuoron ei enää tarvitse olla pönöttävän harras, vaan kirkkomme musiikin laaja-alaisuus päinvastoin haastaa kokeilemaan.
Konsertin jälkipuoli kokoaa kuultavaksi menneiden vuosien parhaita paloja, niin uusia kuin vanhempiakin, ja saatetaanpa välissä kuulla myös muistoja kaikkein mieliinpainuvimmista kuoroelämyksistä. Kuorolaiset ovat myös saaneet äänestää omia suosikkejaan. Kuten kuorolaisemme Pauli taannoisessa blogitekstissään totesi, ovat nämä miniatyyrihelmet usein vähintään yhtä mieleenjääviä ja merkityksellisiä kuin suurteoksetkin. Usein niillä on ilmaistu tunteiden kirjoa laidasta laitaan, ja joskus jokin kappale on pysäyttänyt tavalla tai toisella niin yleisön kuin meidät laulajatkin.
Tähän konserttiin olisi ollut tarjolla kolminkertainen määrä laulettavaa, niin paljon kiinnostavia asioita on tapahtunut jo oman 11-vuotiseni aikana, puhumattakaan sadasta vuodesta ennen sitä. Nämä ovat ensimmäiset 111 vuotta, ja niitä saamme tänä vuonna vihdoin juhlia.
Helsingissä, 3. kesäkuuta 2022
Tommi Niskala
