Viiden vuoden odotuksen jälkeen Kallion Kantaattikuoro kajauttaa jälleen Johann Sebastian Bachin Johannes-passion, jonka kantaesitys oli pitkänäperjantaina 4. huhtikuuta 1724 Leipzigin Tuomaskirkossa. Tälläkin kertaa passio on kuultavissa Kallion kirkon lisäksi myös Pohjanmaalla, nyt Seinäjoella Lakeuden ristin kirkossa. Produktio toteutetaan yhdessä Seinäjoen Kaupunginorkesterin kanssa.
Johannes-passio oli Bachin ensimmäinen suurimuotoinen sävelteos hänen uudessa työpaikassaan Leipzigissa, jonne hän oli siirtynyt edellisenä vuonna. Virkaan oli asetettu ensimmäiselle ehdokassijalle Georg Philipp Telemann ja toiselle Chrisroph Graupner, jotka eivät kuitenkaan voineet ottaa virkaa vastaan, koska olivat kiinni edellisissä työpaikoissaan. Raadin oli tyytyminen kolmanteen ehdokkaaseen, koska eivät parempaakaan saaneet.
Voikin ajatella, että Johannes-passio oli eräänlainen työnäyte leipzigilaisille, joille se ei kuitenkaan kelvannut. Sitä pidettiin liian oopperamaisena ja erityisesti protestanttiset pietistit suhtautuivat oopperaan erittäin kielteisesti. Oopperaa pidettiin jopa paholaisen työnä; Leipzigin oopperan ovet oli suljettu 1720. Bach ei liene ollut itsekään aivan tyytyväinen passioonsa, sillä hän muokkasi sitä seuraavien vuosien aikana useaan otteeseen.
Johannes-passio on jäntevä ja dramaattisesti etenevä kertomus Jeesuksen kärsimystiestä Johanneksen evankeliumin mukaan. Bachin aikalaiset saattoivat osallistua itsekin siihen laulamalla ainakin itsekseen heille tuttuja kuorokoraaleja. Pitkään kuoroissa laulaneena voin sanoa, että yleisön mukana eläminen innoittaa teoksen esittäjiä. Parhaimmillaan konsertista ei tule yksisuuntainen, vaan dialogi esiintyjien ja yleisön reaktioiden kesken. Bachin Johannes-passio antaa tähän oivan mahdollisuuden.
Pauli Löija
Teologian maisteri,
tenori Kallion Kantaattikuorossa vuodesta 1990
J. S. Bach - Johannes-passio
Lakeuden Risti, Seinäjoki, lauantaina 23. maaliskuuta 2024 klo 15
Kallion kirkko, Helsinki, tiistaina 26. maaliskuuta 2024 klo 18
Kallion Kantaattikuoro, Seinäjoen kaupunginorkesteri, Minna-Leena Lahti, Monica Groop, Lasse Penttinen, Esa Ruuttunen, Elja Puukko, Tommi Niskala